• Unikulma

Alina Tomnikov: "En halua jännittää nukahdanko tänään vai en"

Päivitetty: touko 7



Selkäkivut ajoivat näyttelijä Alina Tomnikovin uusimaan sängyn. Nyt yöt ovat rauhoittuneet eikä unen tuloa tarvitse enää jännittää.


Useista elokuvista ja TV-sarjoista tuttu näyttelijä Alina Tomnikov kertoo tekevänsä uutta aluevaltausta.

- Kehitän omista alkuperäisideoistani elokuvaa ja tv-sarjaa.

Alina Tomnikov koki, että niille on nyt oikea aika.


- Tämä on minulle tärkeä juttu. Prosessi käynnistyi minussa pari vuotta sitten. On hienoa, että voin itse omalla näkemykselläni osallistua siihen, millaisia tarinoita kerrotaan.

Selkäkivut herättivät


Kotona odottaa uusi Unikulman sänky.

- Uusi sänky tuli niin hyvään vaiheeseen, Tomnikov huokaa.

- Aiempi sänky oli huonokuntoinen ja vanha. Se oli ikävää, hän muistelee. - Ongelmia ilmaantui, ja selkäkin alkoi tulla kipeäksi.

Ongelmat vaivasivat myös Tomnikovin puolisoa. Selkä kipeytyi molemmilla. Yhdessä he totesivat, että näin ei voi jatkua.

- Isäni sanoo aina, että terveys on kaikkein tärkeintä. Jos ei ole henkistä tai fyysistä terveyttä, ei ole oikein mitään, näyttelijä pohtii.

Pariskunta hankki 180 senttimetriä leveän sängyn, jossa on molemmille räätälöidyt patjat. Lisäksi sänkyyn hankittiin ergonomiset Astro-tyynyt ja makuuhuoneeseen pimentävät verhot.

- Vaati hetken totuttelua, ennen kuin kroppa tottui siihen, että sitä lempeästi autetaan uudessa sängyssä hyvään ja sopivaan nukkuma-asentoon, Tomnikov pohtii.


"Sänky tuntuu omalta"


Unikulman sänky on parantanut näyttelijän unen laatua.

- Jos herään yöllä, nukahdan uudestaan todella helposti. Tämä sänky tuntuu omalta ja heräillessä tulee luottavainen olo, että nukkuminen tässä on minulle hyväksi. Se rauhoittaa, Alina Tomnikov kuvailee.

- Keho sekä uppoaa oikealla tavalla patjaan, mutta patja myös tukee. Uskon, että se luo sen turvallisuuden tunteen. Löydän helposti sopivat nukkumasennot, eikä tarvitse pyöriä hakemassa mukavaa asentoa.

Alina on kärsinyt nukahtamisvaikeuksista.

- Nukahtamisen hetki on mulle tosi herkkä. Siihen vaikuttaa tosi paljon se, millainen olo on sinä päivänä ja millaista elämäni on.

Hyvä sänky helpottaa elämää myös tämän osalta, näyttelijä kertoo.

- Nyt kun olen saanut sängyn joka tuntuu hyvältä, se rauhoittaa jo itsessään. Tarvitsen paljon unta, enkä halua jännittää nukkumaan mennessä että nukahdanko vai en.

Unikulman patjat räätälöidään yksilöllisesti jokaiselle UnikLab-mittauksen avulla. Mittaus havahdutti Alinaa miettimään sänkyä ja nukkumista tarkemmin.

- Se oli pysäyttävää. Ei pelottavalla tavalla pysäyttävää, mutta kuitenkin, hän muistelee.

- Siinä mittauksen aikana ymmärsin vihdoin, että miten paljon aikaa me ihmiset vietämme sängyssä!

- Sillä on oikeasti merkitystä että minkälaisella alustalla viettää sen suuren ajan elämästä. Se aika, jonka olemme vähän pois tästä maailmasta, unimaailmassa, se on hirveän tärkeää, näyttelijä toteaa.


Pimennysverhot rauhoittavat


Unikulman asiantuntijat suosittelivat näyttelijälle myös pimennysverhoja nukahtamisen avuksi. Epäsäännöllinen elämänrytmi kun ei aina mahdollista nukkumista silloin kun on pimeää, ja valvomista silloin kun on valoisaa.

- Hotellissa nukkuessani olin jo aiemmin huomannut, että pimennysverhoista on hyötyä. Yökuvausten jälkeen on vaikea mennä nukkumaan kun tietää, että aamu tulee pian. Se on epämiellyttävä ajatus. Pimennysverhot helpottavat tällaisia hetkiä.

Näyttelijälle kyse ei ole pelkästään siitä, että pimennysverhoilla saa valon pois huoneesta.

- Suljen verhoilla ulos sekä valon että maailman, Tomnikov kuvailee. - Se rauhoittaa ja ikään kuin antaa minulle paremmin luvan nukkua juuri silloin.


Hyvä uni ei ole itsestäänselvyys


- Minulla on ollut haasteita nukkumisen kanssa, ja niitä tulee varmasti olemaan aina, Alina Tomnikov kertoo

- Mutta tässä 30 vuoden aikana olen oppinut pitämään kiinni itselle tärkeistä asioista.

Niihin kuuluvat esimerkiksi unen saamista helpottavat iltarutiinit. Näyttelijä rauhoittuu joka ilta kirjaa lukien.

- Luen aina iltaisin kirjaa, ja teen sen joka ilta kellonajasta riippumatta. Vaikka tulisin kotiin tai hotellihuoneeseen kahdelta yöllä, luen silti.

Toinen tärkeä asia Alina Tomnikoville on se, että asioita ei jätetä vaivaamaan yöksi.

- Pyrin tekemään ratkaisut ennen iltaa. Jos en ehdi, teen tietoisen päätöksen siitä, että päätän tai teen asian seuraavana päivänä.




Unikulma Oy

Petikontie 4,

01720 Vantaa

© Unikulma Oy | +358 40 585 6179 | asiakaspalvelu(at)unikulma.fi | Asiakaspalvelu palvelee arkisin 9-16.

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black LinkedIn Icon
unikulma.png
0

Puhelintilaukset