• Unikulma

Toni Piispanen: ”Nyt on mukava lähteä uuteen harjoituskauteen!"


Pyörätuolikelaaja, tuore maailmanmestari ja kesällä kaksi uutta Suomen ennätystä kelannut Toni Piispanen suhtautuu myös nukkumiseen huippu-urheilijan pieteetillä.


Toni Piispanen kertoo olevansa ennen kaikkea ”urheilija pienestä pitäen”. Huippu-urheilijan tarina on inspiroiva, ja Toni on upea esimerkki siitä, että koskaan ei kannata antaa periksi.


- Loukkaannuin vuonna 1993, 17-vuotiaana, kamppailulajien näytöksessä. Sain vakavan selkäydinvamman ja olen käyttänyt pyörätuolia siitä lähtien. Sen jälkeen jatkoin urheilu-uraani ja nousin lopulta paralympiavoittajaksi pyörätuolikelauksessa, Toni kertoo.


Arvokisoista Tonilla on jo 16 mitalia. ”Tähän mennessä” kuten hän itse sanoo.


Uniergonomia kuntoon


Unikulma on auttanut Tonia uniergonomiassa jo kuuden vuoden ajan ja ero entiseen on ollut merkittävä. Unikulman asiantuntijoiden avulla tehtyjen uniergonomiaan liittyvien muutosten jälkeen kaikki urheilijan elämän osa-alueet paranivat pikkuhiljaa.


- Koen sen hyvin merkittäväksi muutokseksi omalla urheilu-urallani. Ihan jo siitäkin syystä että joudun istumaan pitkiä päiviä jo pelkästään pyörätuolin takia. Selkä ja toimivat lihakset ovat kovalla rasituksella koko ajan. Tähän kun lisätään vielä urheilun tuoma kuormitus, niin yön aikana tapahtuva palautuminen korostuu, Toni kuvailee ja jatkaa:


- Lihasjännitysten laukaiseminen ja alaselän tuki ovat minulle ensiarvoisen tärkeitä. Lisäksi Unikulman sängyssä on hierontaominaisuus, joka laittaa kuona-aineet tehokkaasti liikkeelle ja pystyn sen ansiosta palautumaan nopeammin.


Aikaisempaan sänkyyn verrattuna nykyinen patja tukee Tonin kehoa kauttaaltaan, jolloin paine jakaantuu tasaisesti. Räätälöity, mittojen mukaan suunniteltu vuode on erityisen tärkeä apu vaativaan tilanteeseen.


- Meillä kelaajilla vahva yläkroppa tarvitsee erilaisen tuen kuin alakroppa, jossa ei ole liikettä eikä toimintakykyä. On todella tärkeää että painehaavan kaltaisia punoituksia ei pääse syntymään yön aikana, Toni toteaa.


Apua matkoille


Kotioloissa uniergonomia on kunnossa, mutta huippu-urheilija kaipasi asiantuntijoiden apua nukkumiseen myös matkoillaan.


- Leiripäiviä ja matkustamista tulee paljon, joten Unikulman matkapatja kulkee nykyään mukanani. Näin leiriolosuhteissakin on mahdollista nukkua paremmin. Hotellien, urheiluopistojen ja leiripaikkojen nukkumisolosuhteet ovat kohtalaisen heikkoja, joten tällä tavalla pyrittiin saamaan vaativistakin olosuhteista paras teho irti, Toni kertoo.


Ennen kuin Unikulman matkapatja kulki urheilijan mukana, majapaikkojen sängyt saattoivat aiheuttaa painaumia, jotka johtivat pahimmillaan voimakkaisiin lihasjännityksiin ja spasmeihin. Matkapatjan kanssa näiltä ongelmilta on vältytty kokonaan.


- Matkapatjan käyttö leiriolosuhteissa on ollut merkittävä lisä suorituksiini ja ero entiseen verrattuna on huomattava. Hotellijomotukset ovat vähentyneet ja mikä mukavinta, herään aamulla virkeänä ja valmiina seuraavaan harjoitukseen. Matkapatja on ollut oleellinen lisä harjoitteluuni, Toni summaa.


- Aamulla on hienoa nousta ylös sopivasti palautuneena, kun tietää että on nukkunut yön turvallisesti ilman minkäänlaisia painaumia ja punoituksia.


Tavoitteet


Uniergonomia toimii nyt testatusti jopa vaativissa olosuhteissa, joten Toni odottaa innolla seuraavaa suurta kisatavoitettaan.


- Ehdottomasti isoimpana tavoitteena on ensi vuoden Tokion paralympiakisat ja siellä pikamatkoilla kultamitalin voittaminen, Toni kertoo hymyillen.

- Nyt kun hyvinvoinnin kaikki osa-alueet ovat kunnossa on mukava lähteä uuteen harjoituskauteen.

Unikulma Oy

Petikontie 4,

01720 Vantaa

© Unikulma Oy | +358 40 585 6179 | asiakaspalvelu(at)unikulma.fi | Asiakaspalvelu palvelee arkisin 9-16.

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
  • Black LinkedIn Icon
unikulma.png
0